torstai 27. lokakuuta 2016

Kun yrittäjällä kolahtaa

Pahoittelen heti alkuun blogihiljaisuutta. En ole kadonnut mihinkään, ja jatkossa on taas tarkoitus kirjoitella useammin.

Otsikko; kun yrittäjällä kolahtaa... En pimahtanut enkä kilahtanut, mutta pää kolahti ja lujaa... Pari kuukautta sitten menetin tajuntani karaokeillan jälkeen baarin vieressä ihan suorilta jaloilta ja kesken lauseen. Syy on toistaiseksi tuntematon, ja sellaiseksi varmasti jääkin. Alkoholilla oli osuutta asiaan tasan sen verran, että jos en lainkaan alkoholia käyttäisi, tuskin olisin tapahtumahetkellä ollut missään kotia pidemmällä. Todennäköisesti olen lasiini saanut jotain, joka ei sinne kuulunut, ja tajunnanmenetys aiheutui siitä. Onni onnettomuudessa oli, että en ollut yksin liikkeellä.

Taju siis lähti, ja kuulemma ihan kesken lauseen. Tajuttomuutta ei kestänyt kuin muutama minuutti, mutta siitä havahtuessani en muistanut mitään tapahtuneesta. Kuvittelin sitten, että olen kompastunut polkupyörän polkimiin tai jotain, ja kaatuessa lyönyt pääni. Ja että siinä olisi sitten tajukin mennyt. Ambulanssia kovasti ehdoteltiin, mutta sen verran olin tolkuissani, että soitin miehen hakemaan kotiin. Ja noilla tiedoilla hätäkeskuksestakin annettiin lupa olla kotona (mies soitti sinne samantien), kunhan mies herättelee pitkin yötä ja tarkistaa tajunnan tasoa.

Seuraavana päivänä kyllä väsytti ja päätä särki, mutta ei oikeastaan muuta oiretta ollut. Ajateltiin, että kyseessä on tottakai aivotärähdys, ja oireet menevät ohi parin päivän kuluttua. Vasen poski ja ohimo edellä olin asfalttia kyntänyt, ja sen kyllä näki. Kuvia en laita tänne, koska puhelimen muistikortti hajosi pari viikkoa sitten, enkä ollut kuvia tallentanut koneelle. Ja ehkä parempi niin. Loppu viikonloppu meni lähes kokonaan sohvan pohjalla nukkuen.

Viikolla sitten yritin urheasti palata työhuoneelle. Ja olin aivan ihmeissäni, kun ei vaan jaksanut. Pari päivää lisää lepoa, ja sitten uusi yritys... Ihan mieletön väsymys koko ajan, ja kävellessä tuntui, että vasenta jalkaa joutui koko ajan skarppaamaan. Huimasi kun liikkui, ja päätä särki melkein jatkuvasti. Ja kun minulla tuo luonne on sellainen, että lääkäriin ei muka pikkujutuista ehdi, niin sinnittelin vaan sitkeästi. Tunti tai kaksi töitä, ja sitten välissä parin tunnin päikkärit. Yksinyrittäjä ei ihan noin vain sairaslomalle voi aina jäädä. Lomaa kyllä saa, mutta työt ei sillä aikaa häviä. Siinä ei kuulkaa paljon lohduta mikään sairauslomalappu, jos koko ajan saa pelätä, että onko töitä sitten sairausloman jälkeen enää. Ja sillä hetkellä oli todellinen työruuhka, kun olin juuri saanut uuden ison asiakkaan. Oli kova paniikki töiden kanssa, toisaalta myös alkoi nousta huoli omasta voinnista. Yleensähän se on tosiaan muutama päivä, kun pään kopahtamisen jälkeen on vähän hutera olo.

Kun tapahtumasta oli puolitoista viikkoa, päätin soittaa terveyskeskukseen, että onkohan tämä nyt varmasti normaalia. Huimausta oli edelleen, ja vasen puolikin laittoi vielä hieman hanttiin. Päätä särki, ja tietokoneella työskentely oli lähes mahdotonta. Puheen tuottamisessa oli välillä ongelmaa, sanat ei vaan tulleet aina ulos, tai ei löytyneet. Ja muisti ei pelannut, keskittymiskyky oli nollassa, luultavasti stressasin tilanteesta niin kovasti varsinkin töiden vuoksi. Toki olo oli koko ajan kohentunut. Ja kun tässä välissä oli sitten selvinnyt sekin, että tosiaan mulla olikin ensin taju lähtenyt, ja siksi olin kaatunut ja pääni lyönyt. Ajattelin, että parempi nyt pelata varman päälle kuitenkin.

Menin sairaanhoitajalle näytille. Kuvittelin, että yhtäkkiä käväisen töiden lomassa. Hän lähetti minut päivystysjonoon lääkärille. Tämä lääkäri sitten kyseli kaikkea, ja teki neurologiset perustestit. Mulle iski täysi paniikki siinä vaiheessa, kun vasemmalla jalalla seisominen ja viivaa pitkin kävely ei onnistuneet. Tajusin, että taisi se kolahdus kuitenkin aika raju olla. Sain lähetteen sairaalan päivystykseen, että pääsen pään kuvaukseen. TT-kuvassa ei onneksi ollut murtumia, eikä vuotoa (ei edes vanhaa vuotoa näkynyt, joten helpotuksesta sain huokaista). Sairaalaan minut haluttiin kuitenkin tarkkailuun yön yli, ja sydänkäyrä seurattiin sitten myös sen ajan. Aamulla neurologi testaili perustestejä uudestaan, ja sanoi että ne oireet johtuu siitä pään iskusta. Kaikki pitäisi palautua, mutta aikaa voi mennä monta viikkoa tai muutama kuukausi. Ja jos oireet pahenee niin sitten pitää ottaa yhteyttä lääkäriin heti. Epilepsiaa tai muuta ei epäillyt, vaan tosiaan tajunnanmenetys saattoi johtua tyrmäystipoista. Mutta sitä ei tietenkään tuossa vaiheessa pystynyt enää varmistamaan, joten kaikki vaihtoehdot pitää sulkea pois. Ajokieltoa on 3 kk (enää reilu kuukausi jäljellä), sen määräsi jo se ensimmäinen lääkäri terveyskeskuksessa. Sain myös lähetteen magneettikuvaan, jonka vastauksia olen nyt kuukauden odotellut. Ilmeisesti mitään hälyyttävää siinä ei onneksi ole ollut, kun ei ole vielä vastauksiakaan tullut.

Pikkuhiljaa vointi alkoi sitten kohentua, ja muutaman viikon olen ollut jo melkein entiselläni. Selvisin siis lähinnä säikähdyksellä! Kävely sujuu jo ihan normaalisti, samoin hienomotoriikka on täysin palannut (silloin alussa oli itselleni järkytys, että jopa neulominen oli todella hidasta). Päänsärkyä on enää harvoin. Isoin ongelma (sekin pieni lähtöpisteeseen verraten) on vasemmalla puolella kasvoja oleva alue, joka puutuu ja säkenöi. Ihan pienikin hipaisu voi laukaista sen säkenöimisen, ihan kuin tulisi pieniä sähköiskuja. Olisiko sitten kudosvaurioiden myötä tullut jotain hermovaurioitakin, jotka varmaan paranevat aikaa myöten. Muisti pelaa myös jo melko hyvin, tärkeissä asioissa on nyt kännykkä hälyyttämässä, ja työpöydällä on muistilappuja. Ja se neurologihan sanoi, että muutama kuukausikin tässä voi mennä, joten yritän olla rauhassa ja antaa aikaa itselleni.

Mikä parasta, töitä pystyn jo tekemään ihan täysillä. Ja se uusi, iso asiakaskin on säilynyt. Mulla on ihan mahtavat asiakkaat, kaikki ymmärsivät tilanteen kun sen heille selitin. Olen kiitollinen! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun jätät jäljen käynnistäsi!